On uuden alun aika

Rihmos - Sidontastudio Tampereella

Näsilinnankatu 22 A (2. krs)



Mitä sidonnasta saa?

Joillekin se on meditaatiota ja antautumista. Joillekin se on turvaa ja kannattelua. Joillekin se on eroottista ja mielihyvää tuottavaa.Tietyssä mielessä sidontaa voi verrata tanssiin. Mitä tanssista saa? Sitä on vaikea sanoa etukäteen.Ainoa tapa selvittää asia on kokeilla itse.

Uusiutuminen, leikki, rauha

Nämä ovat Rihmoksen arvot.Uusiutuminen on mahdollisuuksien tunnistamista, halua kasvaa ja kohdata itsensä ja toinen ihminen sellaisenaan.Leikki tapahtuu ihmisen psykologisten perustarpeiden leikkauspisteessä; se on yhteisöllistä, jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja leikkijät itse määrittelevät säännöt.Rauha merkitsee ajan ottamista itselle ja pysähtymistä sen äärelle mikä on tärkeintä, vapaampana arjen hälystä.

Voinko juuri minä osallistua?

Jotkut epäröivät, onko se liian rajua. Jotkut epäröivät, onko se liian hempeää. Saatat yllättyä, meininki on rento ja sallii monenlaista olemista ja kokemista.Tältä sivulta löydät tiedot Rihmoksen tapahtumista, tai voit hankkia omat köydet kotikäyttöön.Helpoiten saat tapahtumapäivitykset liittymällä sähköpostilistalle.

Tervetuloa!
Riku





“Ei tarvinnu miettiä mitään. Loppupeleissä aika harvoin sellaisia hetkiä, ettei tarvi miettiä mitä pitäis tehdä, tai mitä on seuraavaksi tehtävälistalla.”

Laskutus

Tilan käyttömaksut veloitetaan lähtökohtaisesti laskulla sähköpostiin. Muista maksutavoista voidaan myös sopia.

Laskun eräpäivä on tyypillisesti varauksen jälkeinen päivä. Mikäli eräpäivä on pidemmällä, on suotavaa maksaa lasku kuitenkin välittömästi varauksen päätyttyä.

Mikäli haluat laskun yksityishenkilölle, tarvittavat tiedot ovat:
- nimi
- sähköpostiosoite

Mikäli haluat laskun y-tunnukselle, tarvittavat tiedot ovat:
- nimi
- y-tunnus
- sähköpostiosoite
- katuosoite
- postinumero
- kaupunki
- viesti tai viite jos tarpeen

Peruutusehdot

Voit perua varauksen viimeistään kaksi viikkoa ennen varausta. Mikäli perut myöhemmin, veloitetaan puolet sovitusta vuokrasummasta.

Force majeure -tilanteissa (so. koronarajoitukset, järjestäjän sairastuminen tmv.) voidaan sopia vuokrausajankohdan siirtämisestä.

Kulkeminen

Varaa tila tarvitsemallesi ajalle. Huomioi varausta tehdessäsi mahdollisiin alku- ja loppujärjestelyihin kuluva aika. Näin vältytään päällekkäisiltä varauksilta. Mikäli haluat saapua aiemmin tai poistuminen venyy, soita tai laita viestiä.

Älä tule tilaan (varsinkaan omilla avaimilla!) muulloin kuin varauksesi aikana. Mikäli esim. haluat tuoda tavaroita etukäteen, tai palata hakemaan jotain unohtamaasi, varmista ensin soittamalla tai viestillä että kulku on vapaa. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä.
Sulje lähtiessäsi ikkunat ja lukitse ovet.

Äänenkäyttö

Naapureiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa. Missään suunnassa lähimmät naapurit eivät ole asuntoja vaan liiketiloja.

Joka tapauksessa Rihmoksella ei voi järjestää tapahtumia jotka tuottavat potentiaalisesti huolettavaa äänimaisemaa, tai muuten suhteetonta melua. Käytännössä tämä tämä rajaa pois esim. dynaamiset meditaatiot joissa on odotettavissa useamman osallistujan samanaikaista huutamista, sekä reiveihin yms. kuuluva jumputtava musiikki.

Taloyhtiössä on hiljaisuus klo 22. Erityisen varovainen ei tarvitse olla, koska mitään ongelmaa ei ole ollut, mutta tämä on hyvä muistaa.

Tatami

Jos tatami on lattialla, katso ettei sen päälle laiteta mitään mikä voisi tatamia vahingoittaa, esim.

1) Tuolin, meditaatiojakkaran, tms. jalat tekevät reiän tatamiin.

2) Jos juotte kuumia juomia salissa, käyttäkää keittiöstä löytyviä lasinalusia, kuumat astiat tekevät tatamiin helposti jäljen.

3) Mikäli tatamien päälle kaatuu nestettä, täytyy varmistaa ettei nestettä päädy tatamin alle - käytännössä tämä tarkoittaa tatamin purkamista siitä kohdasta missä nestettä on saattanut valua lattialle tatamin saumakohdasta.

Päivitetty 10.4.24

Korttimaksun vastaanottaminen Zettlellä (video):

ennakointi

✿ Avain tai oven avaus järjestetty fassuttajalle
✿ Osallistujalista fassuttajalle
✿ Vaihtokassa fassuttajalle

valmistelu

✿ Tatamit lattiaan (tyypillisesti ovat jo valmiina)
✿ Ilmoittautumislappu ja jamiopaslappu esille
✿ Nostopisteiden lasku
✿ Imurointi tarvittaessa (huom. Kärcher-imurissa on vesisäiliö)
✿ Leikkurit esille
✿ Teet+lasit+lusikat esille ja teevesi lämpiämään
✿ Lämmityksen säätö tarpeen mukaan
✿ Musiikit päälle (bluetooth toimii hyvin, varsinkin jos puhelin ei ole kovin kaukana esivahvistimesta) - äänentoiston käyttöohjeet löytyvät tilan käyttöohjeista

fassutus

✿ Klo 17-18 osallistujien vastaanotto ja uusien tulijoiden briiffaus; toivota erityisesti ensikertalaiset tervetulleeksi, tarjoa aloitussolmuopastusta tmv. tarpeen mukaan
✿ Varmista että osallistujat jättävät tavaransa joko käytävään tai muuten pois sidonnan tieltä.
✿ Pääsymaksujen kerääminen (sis. summien ja maksutapojen kirjaaminen):
- Alehinta 6 eur
- Perushinta 10 eur
- KROISOS-hinta 14 eur
✿ Tuleviin jameihin ilmoittautumisten kerääminen
✿ Alkupiiri (huom. alkupiirin checklist alempana)
✿ Ovisummerit voi sulkea kun kaikki ovat saapuneet; oven vieressä oleva kiinteä summeri on/off-napista, ikkunaseinällä jatkoroikassa oleva vastaanotin irti pirtorasiasta
✿ Äänimerkki n. puoli tuntia ennen loppupiiriä
✿ Loppupiiri - kannattaa pyytä osallistujia osallistumaan siivoamiseen (huom. loppupiirin checklist alempana)

siivous

✿ Ikkunat kiinni
✿ Valot pois
✿ Salin ovi ja rapun ovi lukkoon
✿ Myyntien ja ilmoittautumisten ilmoittautumisten ilmoittaminen Rikulle
✿ Nostopisteiden nosto
✿ Tiskien tiskaaminen (ja teekamojen laitto paikalleen)
✿ Ovisummerit takaisin päälle
✿ Narut orrelle - mieluusti samanlaisina nippuina kuin muutkin
✿ Imurointi (huom. Kärcher-imurissa on vesisäiliö)
✿ Tatamien pinoaminen (jos et ole varma kannattaako tatamit pinota, kysy Rikulta - jos haluat ottaa varman päälle, pinoa tatamit)

alkupiiirin checklist

✿ Tervetuloa!
✿ Tulevien tapahtumien (ainakin jamien) mainostus
✿ Sähköpostilistalle ja seuraaviin jameihin voi ilmoittautua paperilla
✿ Palautetta voi antaa sähköpostilla tai someyksärillä
✿ Illan aikataulun läpikäynti, ilmoitathan jos lähdet ennen
✿ Jamiopas löytyy RIHMOS.FI/#OPAS
✿ ALKUPIIRI:
- Kuka olet?
- Haluatko jakaa jotain?
- Toiveita tämän tapahtuman suhteen (rohkaisemme toivomaan)?
- Haluatko tehdä jonkun poiminnan jamioppaasta? Tämä helpottaa fassuttajan työtä, eikä ole tarkoitus tentata osallistujia.
✿ Jos on kuuma, muistakaa nesteytyä - myös vettä voi suihkuttaa kaverin päälle, ja tuulettimia hyödyntää
✿ Valoja ja musiikkia voi säätää
✿ Varjele tatamia:
1) lasinalunen kuumien astioiden alle,
2) älä paina bambujen päitä tatamia varten (tai jos painat, laita pehmuste väliin),
3) tuolin jalat tms. tekee reiän tatamiin!
✿ Lainanaruja löytyy - pitäkää omat narut erillään
✿ Älkää laittako lainanaruja suuhun tai varpaiden väliin
✿ Käsitelkää lainanaruja muutenkin kunnioittavasti! Pahimmillaan menevät käyttökelvottomiksi jos niitä tempoo.
Jos käytätte lainanaruja nostamiseen, käyttäkää jousihakoja, joita löytyy lipaston ylävasemmalta.
✿ Leikkureita löytyy
✿ Huomioi käynnissä olevat sessiot: rauhallinen liikkuminen ja puhe
✿ Mikäli äänitaso häiritsee, kannattaa asiasta mainita asianosaisille tai antaa yleinen äänimerkki esim. rummulla.
✿ Pidä huolta itsestäsi; pidä taukoja älä lähde mukaan toimintaan mikä ei palvele sinua
✿ Turvallinen sidonta: tee taitotasosi mukaisesti, kommunikoi, kuuntele rajojasi
✿ Turvallisempi tila: älä tee oletuksia, pidä huolta paristasi, kysy ensin
✿ Cuddlailu ja hengailu on erikseen sallittu

✿ Vaatteita saa vähentää, genitaalit piilossa
✿ Ei valokuvaamista (valokuvaamisesta voi tarvittaessa äänestää samoin kuin piiskaamisesta)

✿ Keskustelkaa piiskaamisen sallimisesta tai kieltämisestä (samaan tapaan voi tarvittaessa käsitellä valokuvaamisen):
- On tullut toiveita, että mahdollisesta piiskaamisesta keskusteltaisiin etukäteen, että onko se TÄSSÄ TILASSA, TÄNÄÄN, OOKOO.
- Määrittely: piiskaaminen on ihmiseen kohdistuva isku, jossa käytetään jotain välinettä, tai muu isku josta kuuluu huomattava ääni.
- Keskustelun voi hoitaa vapaamutoisesti, tai käsiäänestyksellä. Jos on tarvetta, voi käsiäänestyksen tehdä silmät suljettuna, ettei kukaan koe painetta.
- Jos sinulle on ookoo että TÄSSÄ TILASSA, TÄNÄÄN, PIISKATAAN, voit nostaa kätesi. Jos käsi jää alas, se merkitsee että piiskaus ei ole sinulle ookoo.
✿ Have fun!

loppupiirin checklist

✿ Saa jakaa kokemuksista (jokainen saa puheenvuoron)
✿ Tulevien tapahtumien (ainakin jamien) mainostus
✿ Seuraaviin jameihin voi ilmoittautua paperilla, tai viestillä myöhemmin
✿ Sähköpostilistalle voi ilmoittautua paperilla tai RIHMOS.FI/#LISTALLE
✿ Siivouksessa saa auttaa:
- lämmitys pois päältä
- tiskaus
- imurointi
- suspensiopisteiden nosto
- tatamien pinoaminen, mikäli tarpeen seuraavaa käyttäjää ajatellen
✿ Kiitos!

"Tämä on sitä yhteistä laatuaikaa, jos mikä!"


Juutti (8 metriä)Hinta
2 kpl45 euroa
4 kpl80 euroa
6 kpl110 euroa
+Turvasakset10 euroa

Mikäli lomake ei jostain syystä toimi, voit tehdä tilauksen myös ilmoittamalla lomaketta vastaavat tiedot sähköpostilla: riku@rihmos.fi

Tämä on yhden kaverin operaatio, joten vastausviesti ei tule samalla sekunnilla. Paketin pyrin saamaan postiin joka tapauksessa viimeistään seuraavana päivänä. Mikäli toimitus tästä viivästyisi, laitan sinulle viestiä!Olen ostanut narut raakamateriaalina ja käsitellyt ne itse sidontavalmiiksi (kitkaaminen paahtaminen, öljyäminen jojoba-manteliöljyseoksella, joten narujen valmistukseen on sitoutunut melko paljon työtä.

Toisin kuin tavallinen rautakauppajuutti, hinnaston narut on alunperinkin sidontatarkoitukseen valmistettu. Nämä narut on myös löysempään kierretty, jonka vuoksi niissä on erittäin miellyttävä, hento, tuntuma.
Narujen valmistuksessa ei ole käytetty puolausöljyä (JBO), eivätkä ne sisällä eläinperäisiä ainesosia.


Kiitos kaupoista!

Tervetuloa Rihmoksen sähköpostilistalle!Listalla saat tiedon Rihmoksen tapahtumista ja muista uutisista ensimmäisenä.Viestejä tulee noin kahdesti kuussa. :)

"Kaiken kaikkiaan hieno ja avaava kokemus."

Tervetuloa postituslistalle!
Nähdään tapahtumissa. :)

Opas sidontatapahtumiin

Päivitetty 10.4.24

Olet tervetullut jameihin virkeänä tai väsyneenä, iloisena tai surullisena.Älä lähde mukaan toimintaan, joka ei palvele sinua.
Pidä taukoja, kuuntele omia tarpeitasi ja rajojasi.
Mikäli poistut ennen tapahtuman päättymistä, voit ilmoittaa siitä fasilitoijalle, jotta he saavat tietää ettei mitään sattunut (ja erityisesti jos jotain sattui).
Puutu ongelmakäyttäytymiseen.
Havaitessasi häirintää tai muuta asiatonta käytöstä ota asia puheeksi asianosaisten kanssa, tai mikäli siihen ei ole mahdollisuutta ota yhteyttä fasilitoijaan tai avustajaan. Voit myös ilmoittaa huomioistasi jälkikäteen.
Mikäli mieleesi tulee jokin kehitysehdotus tai jokin onnistui erityisen hyvin, kerro siitä fasilitoijalle. Voit myös laittaa sähköpostia: riku@rihmos.fi. Voit myös antaa anonyymiä palautetta palautelomakkeen kautta.

1. Turvallisempi tila

anna tilaa

Jos tapanasi on ottaa puheenvuoro nopeasti, harkitse puheenvuoron antamista muille. Jos taas tapanasi on vaieta vaikka haluaisitkin sanoa jotain, voit harjoitella tilan ottamista.

Älä tee oletuksia

Älä oleta toisten sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, terveydentilaa, mielenkiinnon kohteita, näkemyksiä. Älä myöskään oleta, että toista saa koskea tai että hän haluaa sitoa/tulla sidotuksi. Jos haluat lähestyä toista, kysy: “Saanko lähestyä?”.

Pidä huolta paristasi

Pysy kartalla sidottavan hyvinvoinnista. Tarkista hänen vointiaan, tarvittaessa korjaa asentoa, löysää tai asettele sidontaa uudelleen. Mikäli epäröit, kysy “oliko tuo ookoo?”, tai “miltä tämä tuntuu?”.

Kysy ensin

Kysy, ennen kun kosketat toista tai hänen omaisuuttaan. Varmista, että saat suostumuksen juuri siihen mitä ehdotat, etkä oleta saaneesi lupaa mihinkään muuhun. Kieltävän vastauksen puuttuminen ei tarkoita myöntymistä.Suostumuksen selväsanainen pyytäminen korostuu sidonnassa, koska sidottavan liikkumista rajoitetaan! Vaikkapa yhteisestä tanssista on helpompi lähteä kesken pois, jos tilanne muuttuu epämiellyttäväksi.

"Ei" on hyvä

Kieltävä vastaus ansaitsee kiitoksen. Kieltäytyjä on rehellinen sekä kysyjälle että itselleen. Myös antaessasi myöntävää vastausta on hyvä tarkentaa, mille sanot kyllä, ja mitkä ovat rajasi sillä hetkellä.

2. Turvallinen sidonta

Yleistä

Vältä kovia vaatekappaleita (korsetit, kaarituelliset rintaliivit, ...), sekä suuria koruja. Pidemmät hiukset kannattaa laittaa kiinni.Jos sidotte pystyasennossa, huomioikaa kaatumisen vaara. Mikäli sidottava on pystyasennossa ja hänen yläraajansa ovat sidotut, sitojalla on erityinen vastuu varmistaa ettei sidottava kaadu.

Sitojana

- etene rauhallisesti
- sido oman taitotasosi mukaan, vältä turhia riskejä
- älä sido kaulan ympärille
- varmista sidottavalta, onko hänellä kaikki hyvin (ennen sidontaa, sen aikana ja sen jälkeen)
- vaaran merkit: sidottavan ei-toivotut tajunnantilan muutokset, pistely, kihelmöinti, puutuminen, ihon värivaihtelut
- kysy neuvoa muilta, osallistu alkeiskurssille

Sidottavana

- “Ei” on hyvä vastaus mihin tahansa ehdotukseen ja oman suostumuksen voi vetää takaisin koska vain.
- sidonnan aikana saattaa pintaan nousta tunteita, niitä on sallittua ilmaista
- kerro sitojallesi miltä sinusta tuntuu, mitä toivot ja mitä et toivo (ennen sidontaa, sen aikana ja sen jälkeen)
- vaaran merkit: sidottavan ei-toivotut tajunnantilan muutokset, pistely, kihelmöinti, puutuminen, ihon värivaihtelut
- kysy neuvoa muilta, osallistu alkeiskurssille

Riskit

Sidonnan lähtökohta on aina turvallisuus. Jos sidontakertoja kertyy paljon tai niiden sisältö muuttuu haastavammaksi, loukkaantumisen riski kasvaa. Mikäli etenette haastavampiin sidontohin, kannattaa parin kanssa keskustella etukäteen riskeistä:1) Mitä riskejä alkavaan sidontaan kuuluu?
2) Miten minä asennoidun riskeihin? Millaisia riskejä haluan ottaa?
3) Millaisia riskejä voin ottaa? Mitä kehoni ja mieleni kestää ja mitä ei?
Keskustelu riskeistä on jatkuvaa itsetutkiskelua ja kommunikaatiota. Saattaa olla vaikea erottaa omaa asennetta riskejä kohtaan (yllä kohta 2) ja riskikapasiteettia (yllä kohta 3). Jos mahdollista, pyri löytämään pari jolla on samankaltainen asenne riskejä kohtaan kuin sinulla.

Suspensiot eli riiputukset

Rihmoksella voi tehdä suspensioita omalla vastuulla. Suspensiopisteet kannattaa aina tarkistaa ennen varsinaista suspensiota (silmämääräisesti, kokeilemalla). Suspensioissa on erityisen tärkeää olla tietoinen omasta taitotasostaan ja keskustella riskeistä etukäteen.Mikäli teette suspension, jossa sidottavan yläraajat eivät ole vapaana, saattaa olla hyvä idea pyytää joku osallistuja tai fasilitoija kolmanneksi valvomaan tilannetta. Katselu voi olla myös kivaa. :)


3. Järjestys

Yleistä

Tapahtuma on päihteetön.
Älä valokuvaa tai videoi.
Laita älylaitteet äänettömälle.
Vältä vahvoja hajusteita.
Pidä genitaalit piilossa, muuten pukeutuminen vapaata. Ei genitaalikontaktia (köydet saavat kulkea jalkojen välistä). Jos käytät lainanaruja esim. suussa tai varpaiden välissä, suojaa narut sotkeentumiselta kankaalla tai vastaavalla.

Pidä tila vapaana sidonnalle

Ota saliin vain tarvittavat tavarat, jätä muut käytävään. Arvotavarat voit jemmata esim. keittiöön (käytävässä ei liiku juuri ulkopuolisia). Jätä istuimet vapaaksi tavaroista.Liiku tilassa rauhallisesti, huomioi käynnissä olevat sessiot. Sidonnan aikana on sallittua käyttää ääntä ja kommunikoida sanallisesti, mutta mikäli haluat vaihtaa kuulumisia tai keskustella muista asioista, tee se käytävässä ja mielellään pienellä äänellä.

Anna sessiorauha

Älä kommentoi tai muuten häiritse toisten sidontaa. Huomioi myös sitoessa, etteivät esim. narujen päät huiski lähelle toisia.Mikäli äänitaso häiritsee, kannattaa asiasta mainita asianosaisille. Rihmoksella on myös esillä cajon-rumpu, jota voi lempeästi rummuttaa muistuttaakseen yleisesti äänenkäytöstä.

varjele lainanaruja

Rihmoksella voit käyttää sitomiseen laadukkaita lainanaruja. Pidä kuitenkin huolta narujen kunnosta käyttämällä niitä tarkoituksenmukaisesti: solmut kannattaa kiristää rauhallisella vedolla eikä tempomalla, ja nostoissa kannattaa käyttää jousihakoja (joita on myös yleisessä käytössä).

"Loppukeskustelu ja fiilistely on tietysti myös tosi tärkeä juttu - mutta kaikkea ei heti pysty sanottamaan."

Voit jättää palautetta yleisesti tai tiettyyn tapahtumaan liittyen.
Kaikki kohdat ovat vapaaehtoisia. Jos toivot että otan sinuun yhteyttä, jätä myös yhteystietosi.

Kiitos palautteestasi! <3

"Mä tykkään ihan tosi paljon ku jää jälkiä.”

Mitä siitä saa?

Sidonta ei ole ihan normaalia. Sidontatilanteet voivat olla hyvinkin erilaisia, kaiken ytimessä on hyvä kommunikaatio ja turvallisuus. Muihin mahdollisiin ajankäyttötapoihin nähden luvassa lienee jotain nautinnollista, epätodennäköistä, jopa haastavaa.Sidonta on tyypillisesti melko hidastempoista ja kuulostelevaa. Sen aikana ei ole kiire mihinkään ja sidonnan intensiivisyys auttaa palaamaan nykyhetkeen ja kehollisempaan kokemiseen. Luottamus ja kommunikaatio ovat tärkeitä jo ennen sidonnan aloittamista, mutta sidonta on myös oivallinen väline luottamuksen ja kommunikaation kehittämiseen. Luonnollisesti ennen kuin voi ilmaista omia toiveitaan ja tarpeitaan, ne täytyy itse tunnistaa. Tätä me olemme kaikki harjoittelemassa.Henkilökohtaisen löytöretken aikana voit löytää itsestäsi uusia puolia: millaisen kosketuksen vastaanottaminen on kaikista nautinnollisinta, mistä et pidä muttet ole aiemmin saanut sanotuksi. Vastaavasti voit tutkia millainen aktiivinen rooli sopii sinulle: miten tahdot koskettaa toista, mikä tuntuu sinusta parhaalta.Sitoja voi mahdollistaa sidottavalle niitä kokemuksia mitä sidottava tavoittelee – tai jotain yllättävää ja odottamatonta. Tämä on toki hyvin kapea lähestymistapa sitomiseen. Yhtä lailla sitojan kokemusten kirjo voi olla rikas: esteettiset kokemukset, luova flow, erilaiset aistinautinnot.Sidottavan kokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia, ja ensikertalaiset usein yllättyvät kokemastaan. Ei ole tarkoituksenmukaista kuvailla kokemusten kirjoa kovin tarkasti, mutta tässä esimerkkejä:
– hiljentyminen ja muut meditatiiviset tilat,
– hoivan ja kannateltuna olemisen kokemukset
– seksuaalinen mielihyvä ja nautinto.
Kaikkia mainittuja leimaa harvinaisuus arkisessa elämässä. Moni mahtava asia saattaa tapahtua sidonnassa samanaikaisesti. Pysähtyneessä tilassa kehon rajat laajenevat, arkihuolet katoavat, ja saat olla rauhassa. Hoivassa koet lepoa ja turvaa. Nautinnossa koet aistinautintoja ja erilaisia kiihotuksen tiloja. Köydet tuntuvat useista hyvältä iholla, sopiva epämukavuus tuo sinut tähän hetkeen.




Turvallisuus

Hyvän sidonnan tärkein lähtökohta on aina turvallisuus. Väärin tehtynä sidonta voi olla erittäin vaarallista sekä fyysisesti (esim. hermovauriot) että psyykkisesti (esim. rajojen loukkaaminen).Parhaimmillaan osapuolet toimivat oman taitotasonsa mukaan, ilmaisevat omat toiveensa ja rajansa selkeästi, sekä kommunikoivat matalalla kynnyksellä. Mitä intensiivisempi sessio on, sitä enemmän korostuu myös jälkihoidon (aftercare) merkitys, eli ne toimet joita sidonnan osapuolet tarvitsevat päästäkseen takaisin arkitodellisuuden edellyttämään tasapainoon.Tarkemmin turvallisuusasioita käsitellään mm. Rihmoksen alkeiskursseilla.


Yleisimpiä harhakäsityksiä

Sidonta sattuu

On mieletön ajatus, että sidonnassa olisi tarkoitus vahingoittaa toista. Lisäksi sidontaa on mahdollista harrastaa ilman minkään sortin kipukokemuksia. Toisaalta osalle harrastajista kipu on osa sidontaa, ja hyvä niin.On myös syytä huomata, että moni arkisemmin tavoiteltava asia sattuu: avantouinti sattuu, aikaisin herääminen sattuu, opiskelu sattuu. Kipu sinänsä ei ole vältettävää – kysymys on ainoastaan yhteisymmärryksestä ja suostumuksesta osapuolten välillä.

Sidonta on seksiä

Rihmoksen tapahtumissa vaatteet peittävät genitaaleja. Lisäksi sidontaa on mahdollista harrastaa ilman minkään sortin seksuaalista virettä. Toisaalta osalle harrastajista seksuaalisuus on osa sidontaa, ja hyvä niin.On myös syytä huomata, että seksuaalisuuden vieroksumisen paikka lienee jossain keskiaikaisen romukopan pohjalla. Ihmisten seksuaalisuus on monimuotoista ja sen toteuttaminenkin taitaa lopulta olla ihan terveellistä – kysymys on ainoastaan yhteisymmärryksestä ja suostumuksesta osapuolten välillä.

Sidota on kinkyä

Jos kinkyä ajatellaan jonkin sortin poikkeavuutena, silloin käsitys lienee oikeansuuntainen – eihän tämä ihan sitä tavallisinta tavallista ole, myönnetään! Jos ajatuskin tuntuu liian erikoiselta tai olet tyytyväinen tämänhetkisiin harrastuksiisi, kannattaa kuunnella omia rajojaan.Harhakäsitys on kyseessä, jos ajatellaan että sitoakseen täytyy olla jotenkin vääränlainen ihminen. En yritä vakuutella, ettei sidonta olisi kinkyä. Korkeintaan yritän vakuutella että kinkyt jutut ovat monesti tosi jees – kysymys on ainoastaan yhteisymmärryksestä ja suostumuksesta osapuolten välillä.



Lajin historia

Sidonta (kinbaku, myös shibari) on peräisin Japanista. Sidonnan katsotaan alkaneen hojojutsusta, eli köysien hyödyntämisestä kamppailussa ja vangitsemisessa. Modernin kinbakun aluksi on tituleerattu Seiu Iton (1882-1961) kinbaku-aiheiset maalaukset. Historiasta tähän päivään on monia tulkintoja, eikä japanilaisillakaan kinbakusheilla vaikuta olevan yhteisymmärrystä aiheesta.Olen välttänyt (oikein tai väärin) paljon käytetyn shibari-termin käyttöä, jotta en antaisi omasta sidonnastani kuvaa eksoottisena japanilaisena asiana. Pyrin kunnioittamaan sidonnan juuria ja samaan aikaan olemaan esiintymättä japanilaisen perinteen tuntijana.


"Ootko sä hereillä?”
"Melkein."


Tulevat tapahtumat

  • Yksityiset sidonnat ja yksityiset opetus sopimuksen mukaan!

    HUHTIKUU

  • Jamit, to 18.4. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

  • Kohti nostoja -suspensiotyöpaja, su 21.4. klo 14-17

  • ROPE | BODY by Andy Buru,
    to 25.4. klo 18.00-21.30
    (LOPPUUNMYYTY! Ilmoittaudu jonoon sähköpostilla riku@rihmos.fi).

  • SURRENDER SUSPENDED by Andy Buru,
    pe-su 26.-28.4.

    Andy on pitkän linjan sitoja ja vetänyt tapahtumia kansainvälisesti pitkään (käynyt myös Rihmoksella jo useamman kerran). Andylla on tantrinenkin ote tähän lajiin, ja viikonlopun mittainen tapahtuma on varmasti voimakas elämys. Tapahtuma käsittelee antautumisen teemaa sidonnan keinoin.

    Lisätiedot ja ilmoittautuminen Andyn tapahtumiin: AnandaKali.com.
    Andyn tapahtumissa opetus englanniksi. Mikäli tahdot osallistua koko viikonloppuun, kannattaa osallistua joko preppaustyöpajaan, tai esim. alkeet+nostotyöpaja riitää. Myös muualla kuin Rihmoksella opitut taidot kelpaavat toki myös! Andyn viikonlopussa tehdään osittaisia suspensioita, joten sitojien täytyy hallita pystylinjojen rakentaminen ja jonkinlaisen nostoihin soveltuvan ylä- ja alavartalosidontojen teko.

  • Jamit, ma 29.4. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

    TOUKOKUU

  • Jamit, ma 6.5. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

  • Alkeet, to 9.5. (helatorstai) klo 17.30-20.30

  • Jamit, pe 17.5. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

  • Täsmätuokiot la 18.5.:
    Koskettava kontakti klo 12.30-14.30 - erittäin aloittelijaystävällinen!
    Vain käsivarret klo 15-17
    Tarjous! Jos osallistut saman päivän aikana molempiin Täsmätuokioihin, saat koko setin yhteishintaan 50 euroa (normaalisti 60 euroa).

  • Jamit, to 23.5. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

  • Jamit, ke 29.5. klo 18-21 (ovet klo 17-18)

yksityiset tapahtumat

Mikäli olet kiinnostunut yksityisestä sidonnasta tai sidontaopetuksesta, klikkaa lisätiedot napeista!

Turvallisuus

Turvallisuus on kaiken sidonnan lähtökohta. Ennen kun osallistut sidontatapahtumiin (erityisesti jameihin), käy läpi Rihmoksen opas sidontatapahtumiin.

ilmoittautuminen ja maksaminen

ilmoittautuminen

Kaikkiin tapahtumiin ilmoittautuminen sähköpostilla: riku@rihmos.fi.

Jos liityt Rihmoksen sähköpostilistalle, saat ilmoituksen tulevista tapahtumista ensimmäisenä. Listalle tulee viesti noin kahdesti kuussa.

hinnoittelu

Mikäli tapahtumien hinta uhkaa estää osallistumisesi, laita viestiä: riku@rihmos.fi.

Smartum -liikunta- ja kulttuurisetelit

Voit maksaa Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä!

lahjakortit

Voit ostaa lahjakortin Rihmoksen tapahtumiin ja palveluihin haluamallesi summalle. Helpoiten tämä onnistuu sähköpostilla: riku@rihmos.fi. Ilmoita mille summalle haluat lahjakortin, ja lisäksi postiosoite mikäli haluat lahjakortin paperisena.

tapahtumien kuvaukset

Voit ostaa lahjakortin Rihmoksen tapahtumiin ja palveluihin haluamallesi summalle. Helpoiten tämä onnistuu sähköpostilla: riku@rihmos.fi. Ilmoita mille summalle haluat lahjakortin, ja lisäksi postiosoite mikäli haluat lahjakortin paperisena.

peruskurssit ja jamit

Alkeet, alkeisjatko ja jamit ovat erittäin aloittelijaystävällisiä tapahtumia — et tarvitse aiempaa kokemusta, omaa paria tai omia köysiä. Jamit ovat käytännössä vapaa sidontatila, johon on mahdollista osallistua vaikkei sitoisikaan.Lisätietoja nappien takana!

teematyöpajat

Teematyöpajoissa syvennytään erilaisiin aiheisiin ja sidonnan osa-alueisiin. Osa tapahtumista on aloittelijaystävällisiä, osaan vaaditaan aiempaa kokemusta. Tapahtumiin voi osallistua ilman paria, ellei toisin ole mainittu.Lisätietoja nappien takana!

täsmätuokiot

Täsmätuokio ovat hieman lyhempiä tapahtumia, joissa keskitytään tiettyjen sidontakuvioiden opetteluun ja hiomiseen. Painotus on vähemmän vuorovaikutuksessa ja enemmän tekniikassa.Ennen täsmätuokiota kannattaa olla jonkin verran alkeita hallussa — mutta mikäli haluat hypätä suoraan syvään päähän, tervetuloa mukaan!Lisätietoja nappien takana!


Jamit

Sidontajameissa voit vapaasti sitoa, olla sidottavana, tai vain todistaa.
Tapahtuma on aloittelijaystävällinen (siis myös totaalisille vasta-alkajille). Lainaköysiä on.
Tule yksin tai parin kanssa - kannustamme sitomaan ja sitoutumaan uusiin tuttavuuksiin matalalla kynnyksellä. Halutessasi saat toki sitoa oman kumppanin kanssa.Saavuthan hajusteettomana ja kunnioitat omiasi ja muiden rajoja. Minkäänlaista muiden rajojen loukkaamista ei suvaita.Turvallisuuteen ja viihtyvyyteen liittyvää ohjeistusta on koottu “jamioppaaseen”.

Illan kulku

- Ovet avautuvat klo 17.
- Klo 17-18 voi vapaasti kysyä neuvoa ja harjoitella perusjuttuja, erityisesti vasta-alkajien kannattaa tulla paikalle jo viideltä!
- Ovet suljetaan klo 18 (tai jo aiemmin jos kaikki osallistujat ovat saapuneet!), jonka jälkeen kokoonnumme alkupiiriin.
- Klo 18-21 avoin jamitila.
- Ilta päättyy klo 21, jota ennen olemme kokoontuneet loppupiiriin.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu sähköpostilla: riku@rihmos.fi. Kerro mille päivämäärille ilmoittaudut ja kenet ilmoitat (etunimi riittää).Halutessasi voit kertoa myös hieman omasta taustastasi: oletko osallistunut vastaaviin tapahtumiin ennen, onko sinulla jotain muuta harrastuneisuutta, josta saattaa olla hyötyä (kinkyys, tantra, radikaali rehellisyys, tanssi, ...). Taustoista kertominen on täysin vapaaehtoista, tietoja käytetään vain tapahtuman räätälöintiin.Oviraha 6/10 euroa oman tilanteen mukaan. Myös 14 euron Kroisos-hinta on mahdollinen.Illan aikana mahdollisuus ostaa sitomiseen sopivia köysiä (käteinen, pankkikortti).


Alkeet ja alkeisjatko

Alkeistyöpajan aikana opit hyvät perustaidot sidontaan. Näillä taidoilla voit jatkaa harjoittelua kotioloissa tai osallistua sidontatapahtumiin. Voit osallistua yksin tai parin kanssa. Et tarvitse omia köysiä.Käymme läpi sidonnan motivaatiota, turvallisuusasioita, perustekniikkaa, ja varaamme aikaa soveltavalle harjoittelulle.Alkeisjatko on luonteva jatko ensiaskelille: kertaamme jo opittua, ja lähestymme perinteisiä sidontakuvioita (takatekote, futomomo), sekä tutkimme lajin tuomia mahdollisuuksia osallistujien toiveiden mukaan.

Kenelle?

Ykköskurssi on sinua varten, jos olet vasta-alkaja, tai kokeneempi sitoja joka haluaa kerrata alkeita. Kakkoskurssia varten kannattaa ykköskurssi olla käytynä, mutta mikäli se ei sovi aikatauluihisi, tai haluat muuten sukeltaa suoraan syvään päätyyn, voit tulla suoraan kakkoskurssille. Tällöin sinun kannattaa harjoitella etukäteen aloitussolmun tekeminen (linkki alempana).Alkeet on mahdollista käydä läpi kokonaan soolona, siis itseään sitoen. Jos ilmoittaudut soolona mutta haluat harjoitella parin kanssa, on hyvin todennäköistä että sinulle löytyy työpajasta pari.Kakkoskurssilla osallistuminen itseään sitoen saattaa vaatia enemmän soveltamista, mutta mikäli haluat osallistua itseäsi sitoen, olet tottakai tervetullut.

Ilmoittautuminen

Hinnat:
- Yksittäinen työpaja 39 euroa / osallistuja
- Molemmat työpajat 69 euroa / osallistuja
Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille! Saat paluuviestinä tarkemmat osallistumisohjeet.Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.Saavuthan hajusteettomana, ja kunnioitat omiasi ja muiden rajoja.Tapahtuman aikana on mahdollista ostaa sitomiseen soveltuvia köysiä. Paikan päällä voit maksaa käteisellä tai kortilla.

Kipu on kiva -sidontatyöpaja

Intensiivisempi työpaja, jossa tutkimme kivun tuottamista ja kokemista. Sisältö ei ole sidontateknisesti haastava, joten aloittelijat voivat aivan hyvin osallistua, mikäli aihe kiinnostaa.
Tässäkin tapahtumassa turvallisuus on kaiken tekemisen lähtökohta – mitään ei ole pakko tehdä, ja osallistuminen tapahtuu aina omia ja toisen rajoja kuunnellen.

Sisältö

- Miksi kipu on hyvä juttu
- Olennaisimmat turvallisuusasiat
- Millaisia ovat kipeät sidonnat
- Millä keinoilla kipua (tai kärsimystä) sidontasessioihin
- Naulan kantaan osuva ylläri!
Tarjolla on teoriaa ja harjoituksia, mutta olennaista on myös omakohtainen kivun merkityksen tutkiminen – mitä todella on kokea/tuottaa kipua. Annamme aikaa tutkiskelulle, jotta on mahdollista kokea asioita työpajan aikana, mutta sisältöä riittää myös kotiin viemisiksi.

Ilmoittautuminen

49 euroa/osallistuja. Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa. Soolona osallistuvat voivat tehdä pariharjoituksia keskenään, mikäli se on molempien rajojen mukaista.Uskomme, että kokemus on opettavainen ja avartava, vaikka et olisikaan “täysillä mukana” kaikissa harjoituksissa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Saat paluuviestinä tarkemmat osallistumisohjeet. Voit kertoa myös kuinka paljon sinulla on aiempaa kokemusta sidonnasta tai kipuaiheesta. Jos osallistut yksin, kerro toivotko löytäväsi parin työpajasta.Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.


Kohti nostoja -sidontatyöpaja

Suspensiot (riiputukset/roikotukset/nostot) ovat olleet paljon kysytty aihe työpajoille. Tässä teille!Työpajassa nostoja lähestytään kaikessa rauhassa ja turvallisuus edellä. Lähtökohtana on tukeva lattiasidonta ja oikein rakennettu pystylinja - ilman kiirettä nostaa sidottava kokonaan ilmaan.Osittaiset nostot (jolloin osa sidottavan painosta on edelleen maassa) mahdollistavat intensiivisemmän sidonnan ja sidottavan vahva kehotuntemus säilyy, vaikka sitoja ei olisikaan iholla.

Sisältö

- pystylinjan rakentaminen
- tukeva ja turvallinen (noston mahdollistava) sidonta keholla
- sidonnan turvallinen kiinnittäminen sidottavaan ja tukipisteeseen
- anatominen tarkastelu: mistä kohtaa kannattaa ja ei kannata nostaa
- noston avaamat mahdollisuudet rikastaa sidontatilannetta
- läsnäolo ja dynamiikat nostotilanteissa

Kenelle?

Osallistujien taitoitaso otetaan huomioon! Eli minkään sortin painetta edetä täyssuspensioihin ei ole.Nostoissa sidonta voi muuttua lattiasidontaan nähden intensiivisemmäksi. Tämän vuoksi kannattaa ilmoittautua jo entuudestaan tutun parin kanssa. Mikäli hinku osallistua on suuri ja omaa paria ei vielä ole, laita minulle viestiä niin katsotaan mitä voidaan tehdä.On erittäin suotavaa, että kullakin osallistujilla on aiempaa kosketusta sidonnan maailmaan. Mikäli tätä ei vielä ole, tsekkaa Rihmoksen tulevat alkeiskurssit!

Narut

Omat narut ovat suotavat, mutta myös lainanaruja on niitä tarvitseville. Työpajan aikana voit myös ostaa sidontavalmiita naruja kortilla tai käteisellä.

Ilmoittautuminen

Hinnat:
- 49 euroa/osallistuja
Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kurssille! Saat paluuviestinä tarkemmat osallistumisohjeet.Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä, mikäli olet erityisesti kiinnostunut sitojan roolista, sidottavan roolista, tai molemmista. Näin pyrimme varmistamaan että työpaja palvelee osallistujia mahdollisimman hyvin.Vot myös mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.


sido mut! - työpaja sidottaville

Mikä tekee hyvän sidottavan? Onko olemassa hyviä tai huonoja sidottavia?Mistä tiedän sidottavana mikä minulle sopii tai mitä tarvitsen ja haluan sidonnalta/sitojalta? Kuinka ilmaisen asian? Voinko oivaltaa kehossani tai mielessäni jotain sellaista, mikä tekee sidontatilanteesta antoisamman sekä minulle, että sitojalle?Sido mut! -työpaja on suunniteltu kaikille kokemustasoon katsomatta. Voit siis olla jo kokenut köysipupu tai vasta haaveilla sidottuna olemisesta; jokaisella on varmasti annettavaa tässä työpajassa. Myös sitojat ovat tervetulleita, mikäli sidottuna olemisen maailma kiehtoo.

sisältö

Tässä työpajassa käsittelemme keskustelun ja harjoitusten avulla:
- turvallisuutta
- sidonnan tavoitteita ja motivaattoreita
- kehollisuutta, liikettä, pysähtymistä
- antautumista
Tavoitteenamme on yhdessä tutkailla omaa sidottuna olemista ja tehdä havaintoja sekä uusia oivalluksia omasta sitomiskokemuksestamme.Käytännössä sidomme kyllä, mutta sidontataitoja et luonnollisesti tarvitse. Käytämme köysiä apuvälineenä ilman mitään sidontakuvioita tai solmuja. Lisäksi simuloimme sidontatilannetta (tarpeen mukaan myös suspensioita eli nostoja) myös ilman naruja.

Ilmoittautuminen

39 euroa/osallistuja. Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.
Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!
Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.


Täsmätuokio (2 h): Gote (eli kädet selän takana)

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava.Harjoittelemme teknisesti tarkempaa tapaa toteuttaa ylävartalon sidonta, sidottavan kädet selän takana; millainen versio sidonnasta kannattaa valita ja miten kuvio asemoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme. Sidottavana oleminen on hyvä ajatus tekniikkaharjoittelun kannalta, koska silloin opit itsekin miltä sidonta tuntuu. Voit toki osallistua myös oman parin kanssa, jos haluat vain sitoa.

sisältö

- Miten kädet asemoidaan selän taakse
- Jos kädet eivät taivu riittävästi, miten sidontaa voi varioida
- Yksinkertainen gote
- Useamman narun gote-versiot ja oikean version valinta
- Miten tästä sidonnasta voisi nostaa

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.


täsmätuokio (2 h): reisille

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava.Harjoittelemme teknisesti tarkempaa tapaa toteuttaa reisien sidonta; millainen versio sidonnasta kannattaa valita ja miten kuvio asemoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme (käytännössä reisisidonnat voi tehdä myös itselleen!). Voit toki osallistua myös oman parin kanssa, jos haluat vain sitoa.

sisältö

- Reisien sidonta jalat koukussa (futomomo, agura, koppa)
- Reisien sidonta jalat suorana (merenneito, lantiovaljaat)
- Miten tästä sidonnasta voisi nostaa

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.


täsmätuokio (2 h): lantiosidonnat

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava.Harjoittelemme teknisesti tarkempaa tapaa toteuttaa lantiosidonta; millainen versio sidonnasta kannattaa valita ja miten kuvio asemoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme (käytännössä sidonnat voi tehdä myös itselleen!). Voit toki osallistua myös oman parin kanssa, jos haluat vain sitoa.

sisältö

- Lantionalueen sitomisen periaatteita
- Vapaamuotoinen lantiosidonta
- Erilaisia lantiosidontoja (harness)
- Miten tästä sidonnasta voisi nostaa

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.

täsmätuokio (2 h): kädet edessä

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava.Harjoittelemme teknisesti tarkempaa tapaa toteuttaa ylävartalon sidonta kädet edessä; millainen versio sidonnasta kannattaa valita ja miten kuvio asemoidaan tarkoituksenmukaisella tavalla.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme. Voit toki osallistua myös oman parin kanssa, jos haluat vain sitoa.

sisältö

- Vaihtoehdot käsien asemoinnissa (myös ranteiden jättäminen vapaaksi)
- Tukevan rintakehän sidonnan periaatteita
- Valmiita kuvioita
- Miten tästä sidonnasta voisi nostaa

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.

täsmätuokio (2 h): koskettava kontakti

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava. Soveltuu hyvin myös vasta-alkajille ja aiheesta varovaisesti kiinnostuneille!Harjoittelemme kaikkea muuta kuin varsinaista sidontatekniikkaa! Köydet ovat toki mukana, mutta omalla paikallaan eli kontaktin apuvälineinä.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme. Voit toki osallistua myös oman parin kanssa.

sisältö

- Miten luodaan ensimmäinen kontakti
- Miten voi ja kannattaa lähestyä sidottavaa
- Huomioita kosketuksen laadusta ja tavoista sidonnan aikana
- Vinkkejä kontaktin ylläpitoon ja soveltamiseen
- Köysien käyttäminen osana kontaktia

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.

täsmätuokio (2 h): vain käsivarret

Tämä lyhyempi työpaja istuu paremmin kalenteriin, eikä ole niin kuluttava.Harjoittelemme teknisesti tarkempaa tapaa toteuttaa sidonta jossa käsivarret ovat mukana mutta keskivartalo jää vapaaksi.Et tarvitse paria, harjoitellaan toisillamme. Voit toki osallistua myös oman parin kanssa, jos haluat vain sitoa.

sisältö

- Turvallisuusseikat
- Vaihtoehdot käsivarsien asemoinnissa
- Valmiita kuvioita
- Miten tästä sidonnasta voisi nostaa

Ilmoittautuminen

30 euroa/osallistuja, tai jos osallistut saman päivänä kahteen Täsmätuokioon, hinta on vain 50 euroa/osallistuja. :)Mikäli olet taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa ja haluat osallistua, laita viestiä!Et tarvitse omia naruja. Voit osallistua yksin tai parin kanssa.Ilmoittaudu sähköpostilla riku@rihmos.fi, ilmoita koko nimesi (laskua varten) ja sähköpostiosoite, johon haluat laskun. Muista mainita montako osallistujaa ilmoitat ja mille kursseille!Ilmoittautumisen yhteydessä voit mainita, jos sinulla on mielessä joku tietty näkökulma tai kysymys, mitä toivot työpajassa käsiteltävän.

yksityiset sidonnat

Tämä hetki, vain sinulle.Jos olet ensikertalainen tai et ole varma mitä toivot, lähestyminen on hidas ja lempeä. Kokeneemmille tai haastavampaa sidontaa kaipaaville Rihmoksella voi tehdä nostoja tai muuta jännää, toiveidesi mukaan.Koko homma perustuu turvallisuuteen ja luottamukseen. Varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa panostan keskusteluun ja kohtaamiseen ennen sidontaa. Itse sidonnan jälkeen kannattaa myös palata arkitodellisuuteen rauhassa. Sidonnan purkamisen jälkeen pidän sinulle edelleen tilaa jälkihoivan (aftercare) muodossa.Hinta on 80 euroa/tapaaminen.Aikaa kannattaa varata 1,5 tuntia.Kysy rohkeasti ja varaa aika: riku@rihmos.fi.


yksityinen opetus pariskunnille ja ryhmille

Jos työpajat eivät sovi kalenteriinne, tai haluatte perehtyä sidontaan omassa rauhassa, laitetaan se tapahtumaan!Parikonsultaatioiden perussetti on luokkaa 150 euroa 2,5 tunnin tapaamisesta. Tämä antaa vain suuntaa, sillä voimme sopia paljon muutakin, riippuen teidän taloudellisesta tilanteestanne, opetuksen sisällöstä ja laajuudesta.Yksityisille ryhmille voin tehdä tarjouksen ryhmäkoon ja sisältötoiveiden perusteella. Yleisesti ottaen kustannus per osallistuja on halvempi kuin Rihmoksen kursseilla yleensä, sillä säästyn markkinoinnin vaivalta.Kysy rohkeasti ja varaa aika: riku@rihmos.fi.


“Tosi paljon energiaa kehossa, tosi paljon.”

Rihmoksen Riku, hauska tutustua!

Ensimmäisen asia jonka muistan

Olin päiväkoti-ikäinen. Rivitalorinkelin sisäpihalla leikkivät naapuruston lapset. En kokenut kuuluvani joukkoon järin hyvin, olin epävarma. Saavuin paikalle kesken leikin. Käynnissä oli jonkin sortin inkkari-länkkärileikki, jossa joku lapsista sidottiin kiinni puuhun. Jokin liikahti sisälläni. Tämä on varhaisin muistoni.90-luvulla lapsille suunnatussa mediassa oli sidottuja hahmoja yllättävän paljon. Voi myös olla, että niitä ei ollut kovin paljon, mutta muistan ne kaikki. Sarjakuvissa, piirretyissä, mainoksissa, videopeleissä – aina joku pulassa oleva neito odottamassa pelastajaa. Selkeästi haaveissani kuvittelin itseni pelastajaksi. Nykytiedon valossa en ole varma olenko pelastaja, vai enemmänkin niputtamisen hoitanut pahis, vaiko molempia.


Rahaa, narua ja kyyneleitä

Aikuisena en aluksi kiinnittänyt aiheeseen suurta huomiota. Sidonnan estetiikka toki kiinnosti, mutta ajatus itsestäni sitomassa vaikutti kaukaiselta. Olin hankkinut jo laadukkaat köydet, mutta ne pölyttyivät kaapin perällä. Sitten päädyin ystävän kautta tantran pariin, ja siitä tuli pian iso osa elämääni.Samoihin aikoihin kun syvennyin tantraan, aloitin psykoterapian, filosofian opiskelun ja muutin Tampereelle, elämäni meni koko lailla uusiksi. Erään tantrafestarin ohjelmistoon kuului sidontatyöpaja, josta varsinainen sidontapolkuni alkoi. Olin aiemmin kuvitellut sidonnan olevan teknisesti haastavaa näpertelyä, mutta tuon työpajan myötä sain maistaa jotain aidompaa.Olin jo aiemmin saanut hyvää palautetta vahvasta läsnäolostani ja kosketukseni laadusta, mutta työpajassa huomasin että sidonnassa olennaisinta onkin toisen kuuntelu ja yhteinen tanssi, ei niinkään sidonnan tekninen puoli. Innostuin, aloin harjoitella tuttujen ja puolituttujen kanssa. Palaute oli erinomaista. Jatkoin lajiin syventymistä ja kiinnostukseni kasvoi. Osa minusta haaveili jo osittaisesta toimeentulosta sidonnan keinoin, suurempi osa halusi vain sitoa.Eräänä päivänä räpylääni liihotti kahdenkympin seteli. Sen oli antanut harjoitusasiakas, jonka kanssa emme olleet sopineet mistään korvauksesta. Hetkeä aiemmin hän oli vuodattanut kyyneliä vyyhteämättömien narujeni päälle. Olin sitonut häntä kerran ennenkin, muissa yhteyksissä emme olleet tavanneet. Kuukautta myöhemmin sidoin samaa ihmistä uudelleen. Kyyneleet olivat samoja, mutta seteli oli kirkkaampi. Ajattelin: “I’m on the right track, baby, I was born this way!”



Uuden alun aika

Syksyllä 2019 aloitin harrastusmielessä sidontajamien ja työpajojen järjestämisen Tampereella. Tapahtumiin riitti tulijoita, sekä uusia että palaavia tyyppejä. Sidonnasta oli tullut yhä suurempi osa elämääni ja aloin haaveilla yrittäjyydestä. Vaadin itseltäni paljon, ja koin että yrittäjyysloikan aika on “sitten joskus”.Alitajuisesti odotin jonkinlaista tönäisyä oikeaan suuntaan. En kuitenkaan arvannut, että tuo tönäisy tulisi maailmanlaajuisen viruspandemian muodossa. Keväällä 2020 tapahtumien järjestäminen muuttui mahdottomaksi. Kuukausia kului ja totuttu elämänmeno hidastui. Täytyy myöntää että hetken olin vailla toivoa.Pian havahduin: olin, kuten moni muukin, saanut tuntuvan muistutuksen itsestäänselvyyksien väliaikaisuudesta. Oli selvää etten voinut enää odottaa. Syksyllä 2020 Sidontastudio Rihmos avasi ovensa.


Sidonnan merkitys

Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt sitoa useita vuosia. Välillä on vaikea ajatella koko asiaa, mistä siinä on pohjimmiltaan kyse, sillä matka on ollut niin monivaiheinen.Ensin kyse oli totaalisesti sidottavan palvelemisesta ja tilan pitämisestä. Sidontatilanteet olivat kuluttavia, koska täydellinen läsnäolo oli minulle kunnia-asia. Oikeastaan tässä piilee edelleen yksi sidonnan hienoimmista puolista: voin olla mahdollistamassa toiselle kokemusta, jonka minä mahdollistan, mutta jota en ohjaa. Toki huomaan sitoessani jos jotain reaktioita herää, ja luen tilannetta jatkuvasti, mutta kokemuksen varsinainen sisältö selviää minulle usein vasta jälkeenpäin, keskustelun myötä.Sitojan on nähdäkseni edelleen hyvä palvella sidottavaa, mutta mitä jos palvelisi joskus myös itseään? Monesti ennakko-oletus on se, että sidonta yhdistyy seksiin ja että sidonta olisi vaikkapa osa minun seksielämääni. Pitkään ajatuskin tuntui mahdottomalta. Olen edelleen hyvin tarkka siinä, ketä tilanteessa palvellaan. Sidonnassa on kuitenkin kyse vallasta: sidottava luopuu vaikkapa liikkumisenvapaudestaan luovuttamalla kätensä sidottavaksi. Jotta antautumisen tila voi syntyä, täytyy sitojan tuntea vastuunsa.Onko se helppoa? Onko se mukavaa? Rehellisesti sanoen, en tiedä. On kuitenkin selvää, että minun on mentävä eteenpäin; tuntemattomaan, pimeyteen, tyhjyyteen. Miksi? Koska kun sidon, muistan kuka olen.


tilan käyttöohjeita

Päivitetty 12.1.24

Äänentoiston käyttöohje (video):

Älä tule tilaan ulkokengillä!Mikäli laminaattilattia kastuu, se täytyy kuivata huolella. Keittiön seinäällä (oikealla) on pyyhkeita sotkuja varten.
Mikäli levitetyn tatamin päälle kaatuu nestettä, täytyy tatami nostaa pois lattiasta siitä kohdasta, jotta tatamin väleistä lattialle valuvan nesteen saa kuivattua.
✿ Jos tatami on lattialla, katso ettei sen päälle laiteta mitään mikä voisi tatamia vahingoittaa (esim. tuolin, meditaatiojakkaran, tms. jalat tekevät reiän tatamiin).✿ Käärijä-imuri on erittäin tehokas. Varren venttiili kannattaa avata, jotta suutin ei imeydy lattiaa kinni. Imurissa on myös vesisäiliö, eli mikäli imuri kaatuu, nosta se pystyyn välittömästi.
✿ Mikäli lämpöpattereista kuuluu vinkunaa, kannattaa termostaatteja väännellä hieman.
✿ Ovisummerin äänenvoimakkuutta voi säätää lisäämällä tai vähentämällä luurin korvaosan teippausta
✿ Teippilä, laastaria, särkylääkettä jne. löytyy valkoisen lipaston yläoikeasta laatikosta.
✿ Valkoisen lipaston alaoikea laatikko on tarkoitettu tilan vakiokäyttäjien omille tavaroille.
✿ Palautetta voit antaa riku@rihmos.fi (tai Rikulle muuta kautta)
✿ Poistuessasi varmista että kaikki ovet (tilan ovet ja eteisen ovi) tulevat lukkoon.
✿ Mikäli palautat avaimen, voit jättää sen Rihmoksen postilaatikkoon (hissejä vastapäätä).

Jos etsit tilan käyttöehtoja tai sidontatapahtuman fasilitoinnin ohjeita, seuraa näitä nappeja: